Nuoriso- ja kulttuurikeskusten taideantia
Nuoriso- ja kulttuurikeskukset ovat erinomainen kohde, jos haluat tarjota lapselle tai nuorelle mahdollisuuden harrastaa taidetta tavalla tai toisella. Usein näissä kohteissa opastetaan lapsia ja nuoria, taiteen, graafisen suunnittelun ja valokuvauksen saloihin. Kulttuurikeskuksissa lapset ja nuoret saavat myös tilaisuuden tutustua eri kulttuurien taiteeseen, mikä on erityisen silmiä avaava kokemus myös aikuisille. On mielenkiintoista tutustua esimerkiksi eri maiden musiikkiin tai kuvataiteeseen sekä siihen, miten musiikki ja kuvataide näissä kulttuureissa vaikuttavat. Kerromme tässä artikkelissa pähkinänkuoressa millaista taideantia nuoriso- ja kulttuurikeskuksista voi löytää.
Nuoriso- ja kulttuurikeskusten taidetyöpajat
Erilaiset työpajat ovat juuri nyt erityisen suosittuja. Nuoriso- ja kulttuurikeskukset tarjoavatkin monenlaisia lapsille ja nuorille suunnattuja taidetyöpajoja, joissa on mahdollista päästä toteuttamaan yhteisiä projekteja sekä kehittämään omaa taidealan osaamista. Kansainväliset ja kulttuurien väliset projektit ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä ne voivat avartaa lasten ja nuorten maailmankuvaa ainutlaatuisella tavalla.
Taidetyöpajoissa voidaan kokeilla esimerkiksi lenkkareiden tuunausta tai kankaanpainantaa. Usein parhaimmat taidetyöpajat ovat lähteneet nuorten omista ideoista. Ne saattavat sisältää esimerkiksi graffittien tekemistä tai muuta nuoria kiinnostavaa toimintaa, joka liittyy tavalla tai toisella taiteeseen. Kun nuorille antaa luvan tehdä graffiteja tiettyyn paikkaan, vähenee myös tarve töhertää graffiteja sellaisiin kohteisiin, joihin niitä ei toivota. Parhaimmillaan hyvin suunnitellut ja toteutetut graffitit ovat todellista taidetta.
Jos nuoriso- tai kulttuurikeskuksesta löytyy erityisiä välineitä ja tiloja, kuten savenvalantaluokka, ovat nämä suosittuja myös lasten ja nuorten keskuudessa. Savenvalamisessa on jotakin kovin perinteistä ja sen opetteleminen on ikään kuin ihmisen muinaisille juurille palaamista. Näin taide ja kulttuuri kietoutuvat yhteen mielenkiintoisella ja opettavaisella tavalla tarjoten lapsille ja nuorille unohtumattomia taiden- ja kulttuurielämyksiä.
Graafista suunnittelua lapsille ja nuorille
Graafinen suunnittelu on nykyaikana kovin tärkeää esimerkiksi pelialalla ja markkinoinnissa. Toisinaan tarjolla on myös lapsille ja nuorille suunnattuja graafiseen suunnitteluun johdattelevia työpajoja, joita kannattaa tiedustella niin nuoriso- kuin kulttuurikeskuksistakin. Kun graafista suunnittelua aletaan harrastaa jo nuorena, luodaan pohja sen omaksumiselle. Tästä voi olla suurta hyötyä lapsen tai nuoren myöhemmässä työelämässä.
Valokuvauskursseja lapsille ja nuorille
Moni lapsi ja nuori pitää erityisesti valokuvauksesta ja näitäkin kursseja löytyy monista nuoriso- ja kulttuurikeskuksista. Esimerkiksi Instagram-kuvaamista haluaa harjoitella moni lapsi ja nuori. Nykyisin Instagram on suosittu ja monipuolinen tapa tuoda julki omaa sanomaa visuaalisin keinoin. Osa suosii erilaisia selfieitä, mutta myös esimerkiksi matkakuvat tai vaikkapa kauniit kissakuvat ovat Instassa kovin suosittuja. Aiheeseen perehtyvällä kurssilla on mahdollista oppia ottamaan entistä parempia Insta-kuvia sekä luomaan entistä kiinnostavampi feedi.
Valokuvauskursseja voidaan järjestää monien teemojen pohjalta. Ehkäpä erityisesti luontokuvaus kiinnostaa sinua tai ehkäpä haluaisit oppia ottamaan entistä parempia kuvia lemmikeistäsi. Molemmat kuvauskohteet vaativat aivan omanlaisensa lähestymistavan, mutta molemmissa on tärkeää toimia luontokappaleiden ehdoilla ja niitä kunnioittaen.