Tervetuloa Taidepanimo-blogiin. Kuten blogin nimestäkin saattaa arvata, käsittelee tämä blogi taidetta, taide- ja kulttuurikeskuksia, graafista suunnittelua sekä valokuvausta. Taidetta pyritään lähestymään hyvin monista erilaisista kulmista.

Millaisia teemoja Taidepanimo-blogi käsittelee?

Taidepanimo-blogin teemat nivoutuvat taiteen ympärille. Kerromme esimerkiksi millaisia taiteeseen, graafiseen suunnitteluun ja valokuvaukseen liittyviä aktiviteetteja nuoriso- ja kulttuurikeskukset tarjoavat lapsille ja nuorille ja kuinka lapsia ja nuoria voi kannustaa taiteen äärelle. Taide on monesta syystä hyvä harrastus lapsille ja nuorille ja se voi jopa auttaa kohottamaan heidän itsetuntoaan. Tästä syystä kannattaakin harkita juuri taidetta lapsen tai nuoren harrastukseksi.

Kerromme myös taideharrastuksen hyödyistä sekä niistä syistä, joiden ansiosta taide voi olla jopa terapeuttista ja auttaa vaikkapa omien tunnelukkojen avaamista tai surutyön tekemistä. Usein surutyön aikana saattaa syntyä erilaisia taiteellisia teoksia, kuten maalauksia, runoja tai vaikkapa romaani, jossa näkyy, kuinka taiteentekijä käy läpi suruaan ja lopulta päästää siitä ainakin osittain irti. Teoksia ei toki tarvitse välttämättä edes julkaista, vaan taiteen tekeminen voi toimia täysin yksityisenä väylänä käydä läpi ja työstää omaa surua. Se voi olla hyvä keino myös siinä tapauksessa, ettei surua mukanaan kantava ihminen enää halua rasittaa läheisiään surunsa läpikäymisellä ja puimisella.

Millaisille lukijoille Taidepanimo-blogi on suunnattu?

Taidepanimo-blogi on suunnattu aivan kaikille taiteesta kiinnostuneille lukijoille. Jos harkitset taidetta muodossa tai toisessa uudeksi harrastukseksi, on varmasti inspiroivaa lukea, kuinka monin tavoin taide voi elämääsi vaikuttaa ja kuinka se voi suorastaan muuttaa sitä entistä positiivisempaan suuntaan. Jos käyt läpi surutyötä tai jos sinusta tuntuu, että sinulla on tunnelukkoja, joihin et löydä avainta, kokeile olisiko taiteesta tai taideterapiasta hyötyä. Aihetta käsittelevät artikkelimme johdattelevat sinut aiheeseen ja auttavat ylittämään aloittamisen kynnyksen.

Jos olet lapsen tai nuoren vanhempi ja mietit, olisiko taideharrastus sopiva harrastus juuri sinun lapsellesi, kannattaa lukea aihetta käsittelevät artikkelimme. Kerromme, kuinka lapsen tai nuoren kannustaminen taideharrastuksen äärelle sujuu helposti ja mutkattomasti ja millaisia etuja taideharrastuksesta on. Kerromme myös millaisia mahdollisuuksia nuoriso- ja kulttuurikeskuksista löytyy.

Taideharrastuksesta puhuttaessa on hyvä tiedostaa, ettei meistä kaikista tule maailmankuuluja taiteilijoita, eikä edes kovin taitavia ja ainutlaatuisia taiteentekijöitä. Mutta ei meistä tarvitsekaan tulla! Taiteentekeminen on jo sinällään upea kokemus eikä lopputulosten tarvitse olla huipputeoksia, jotta prosessi sinänsä voisi olla onnistunut. Toki voit pyrkiä parantamaan tekniikoitasi ja kehittämään värisilmääsi, mutta ole myös itsellesi armollinen.

Erityisen tärkeää armollisuus ja liiallisen kritiikin välttäminen on lasten kohdalla. On tärkeää, että lapsi kokee teostensa tulevan hyväksytyiksi ja että hän kokee aikuisen olevan niistä kiinnostunut. Kiinnostuksen ja hyväksynnän osoittaminen auttaa kehittämään lapsen itsetuntoa sekä uskallusta ilmaista itseään. Jos aikuinen vahtii lapsen taiteentekoa koko ajan haukkana vieressä valmiina korjaamaan lapsen tekemät virheet tai jos lapsi taiteilee lähinnä vain tiukkojen mallien mukaan, ei hänen luovuutensa puhkea kukkaan samalla tavalla kuin lapsella, joka saa käyttää luovuuttaan vapaasti ja kokeilla erilaisia asioita epäonnistumista pelkäämättä.

Toivomme, että tulet blogiin avoimin mielin ja että jaat rohkeasti aiheeseen liittyviä ajatuksiasi myös muiden lukijoiden kanssa! Toivotamme miellyttäviä lukuhetkiä!